Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata

Tämä artikkeli käsittelee Suomessa ollutta rautatietä. Burmassa ja Thaimaassa olevasta radasta kertoo artikkeli Kuoleman rautatie‎.
Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata
Perustiedot
Reitti Hyrynsalmi–Kuusamo
Rakennettu 1942–1944
Avattu 1944
Lakkautettu 1944
Purettu kyllä
Museorautatieksi ei
Ylläpitäjä Saksan Lapin Armeija
Liikenne
Liikennöitsijä(t) Saksan Lapin Armeija
Tekniset tiedot
Pituus 178 km
Raiteiden lkm 1
Raideleveys 750 mm
Sähköistys ei
Liikenteenohjaus
Miehitetyt asemat tarpeen mukaan miehitetyt liikennepaikat
Hyrynsalmi–Kuusamo (purettu rata)
Km   Lyh. Liikennepaikat
178,0 Vanttaja II
176,8 Vanttaja I
171,2 Kuusamo
161,3 Säkkinen
155,0 Penttilä
146,3 Käsmä
137,4 Inkee pohjoinen
127,5 Inkee eteläinen
119,1 Harjajoki
110,2 Isokumpu
102,1 Iijoki
93,6 Yli-Outujoki
83,9 Korvua
74,0 Leino
65,2 Lippo
56,6 Junno
49,8 Vääkiö II
47,6 Vääkkiö I
38,5 Syrjä
28,8 Pesiökylä
18,6 Laaja
12,5 Hallavaara
3,4 Hyrynjärvi
0,0 Hyrynsalmi  VR: Kontiomäelle
Merkkien selitykset
Infobox OK
Saksalainen armeijan tavarajuna Hyrynsalmen–Kuusamon radalla joulukuussa 1943.
Silta Hyrynsalmen–Kuusamon kenttäradalta.

Hyrynsalmen–Kuusamon kenttäradan rakennuttivat saksalaiset jatkosodan aikana vuosina 1942–1944 Kiestinki–Uhtua-suunnan rintaman huoltokuljetuksia varten. Rata oli kapearaiteinen, ja sen raideleveys oli 750 millimetriä. Rata kulki Hyrynsalmen, Suomussalmen, Taivalkosken ja Kuusamon kuntien kautta, ja Hyrynsalmi–Kuusamo-osuuden yhteispituus oli noin 178 kilometriä.

Linjaus

Sopimus Hyrynsalmen ja Kuusamon välisen kenttäradan rakentamisesta allekirjoitettiin 3. syyskuuta 1942.[1] Suomalaiset toivoivat voivansa sodan jälkeen lunastaa radan, muuttaa sen leveäraiteiseksi ja mahdollisesti jatkaa sitä Kuusamosta Kemijärvelle.[2] Rataa oli suunniteltu jo kesällä 1941, mutta hanke kaatui kiskojen puutteeseen.[2]

Rata alkoi Valtionrautateiden Hyrynsalmen asemalta, johon tuolloin keskeneräinen Taivalkosken–Ämmänsaaren rata päättyi. Myöhemmin rakennettu leveäraiteinen Hyrynsalmi–Taivalkoski-osuus seurasi kenttäradan pohjaa aina Korvuan asemalle saakka. Radan päätekohta oli lähellä Kuusamon nykyistä keskustaa. Saksalaiset suunnittelivat radan jatkamista 130 kilometrillä aina Kiestinkiin saakka. Suomen rautatiehallitus ja Saksan armeija sopivat radan jatkamisesta Kiestinkiin 21. tammikuuta 1943.[3]

Korvualta pohjoiseen linjaus kulki myöhempää Taivalkosken rataa idempänä reittiä Yli-Outujoki–Iijoki–Isokumpu–Harjajoki–Inkee eteläinen–Inkee pohjoinen–Käsmä–Penttilänvaara–Säkkinen–Kuusamo–Vanttaja.[3]

Rakennustyöt

Rakennustyöt alkoivat syksyllä 1941 sen jälkeen, kun Saksasta oli tuotu 140 kilometriä kenttäratakiskoja.[2] Rata rakennettiin saksalaisen Todt-organisaation, Kenttärangaistusleiri III:n saksalaisten rangaistusvankien ja venäläisten sotavankien pakkotyönä, mistä kertovat yhä tänäkin päivänä radan linjauksen varrella näkyvät joukkohaudat. Tämän vuoksi kenttärata sai paikalliselta väestöltä nimityksen Kuolemanrata. Saksalaisista vangeista suurin osa oli tuomittu Saksan rikoslainsäädännön mukaan.[4]

Radan tuhoaminen ja kohtalo sodan jälkeen

Saksalaiset räjäyttivät saman vuoden alussa käyttöön otetun radan asemineen vetäytyessään syksyllä 1944.[3] Radan kalusto luovutettiin Neuvostoliitolle Moskovan välirauhan mukaan Suomeen jääneenä saksalaisena omaisuutena. Saksalaisten tekemän miinoituksen takia kiskotuksen purkaminen osoittautui niin hitaaksi, että saataviaan kiirehtineelle Neuvostoliitolle luovutettiin raskaampaa 30 kilon kiskomateriaalia noin 70 kilometrin matkalta sekä suoraan pystymetsästä tätä kiskotusmatkaa varten tehdyt kyllästämättömät ratapölkyt. Kenttäradan 15-kiloiset kiskot jäivät VR:n haltuun, ja ne myytiin suomalaisille teollisuusradoille Juankoskelle ja Riihimäelle. Aivan viimeiset kiskot myytiin liikenteen loputtua Riihimäeltä Konnunsuon vankilan radalle. Kiskotuksen erikoisuus oli kapearaiteisella rautatiellä harvinainen ruuvikiinnitys pölkkyihin.

Jotakin näistä kiskoista on tiettävästi vielä jäljellä: ratojen purkamisen jälkeen parhaista kiskoista tehtiin aitapylväitä teollisuusalueiden aitaamista varten. Purkutyössä mukana olleet paikalliset kuitenkin kätkivät muun muassa raidemateriaalia, mistä vuonna 1948 luettiin käräjillä tuomioita.

Nykytilanne

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Museohanke?

Kenttäradan linjaus on yhä suurelta osin nähtävissä. Linjaukseen ja räjäytettyyn rautatiesiltaan voi helpoimmin tutustua Sänkikankaan kylän koululta alkaen. Koulurakennus sijaitsee Kuusamosta noin viisi kilometriä Kajaanin suuntaan. Metalliromua ja vankien hautoja on jäljellä siellä täällä ratavarressa muun muassa Suomussalmen alueella Vääkiön ja Leinon läheisyydessä.[3]

Taivalkoski suunnittelee kenttäradasta kertovan museon perustamista. Museon budjetiksi on kaavailtu noin miljoonaa euroa, ja perustaminen on aikataulutettu vuodelle 2011.

Lähteet

  • Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941–1944. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 9789513142773.

Viitteet

  1. ↑ Kuolemanrata (DVD) (Arkistoitu – Internet Archive) Timo Koivisto, Nimbus-Filmi, 1999
  2. ↑ a b c Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 219. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-34742-3.
  3. ↑ a b c d VenäjänAika 4/2007 ss. 60–63
  4. ↑ Westerlund 2008 s.167

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata Wikimedia Commonsissa
  • Kenttärata Taivalkoskella
  • Johan Nykopp: Paasikiven mukana Moskovassa, s. 158. Kirjayhtymä, 1975. Suomi
  • Jozef Molka: Sota minun muistoissani : ...siellä, missä meille ainoastaan revontulet loistivat : muistelmia pakkotyön ajasta Suomessa ja Norjassa. Taivalkosken 4H-yhdistys, 2007. Puolasta pakkotyöhön otettu (ei sota- eikä rangaistusvanki) Jozef Molka kertoo työstään ja oloista kenttäradan työmaalla.
  • YLE TV2 Kuolemanrata (1985?)