Ikaros

Tämä artikkeli kertoo kreikkalaisen mytologian hahmosta. Katso muut merkitykset täsmennyssivulta.
Charles Paul Landon, Ikaros ja Daidalos, 1799.

Ikaros (m.kreik. Ἴκαρος) oli kreikkalaisessa mytologiassa Daidaloksen poika. Hänen isänsä oli suunnitellut labyrintin kuningas Minokselle, mutta joutunut sinne itse kuninkaan vangitsemana sen jälkeen, kun Theseus oli surmannut sinne suljetun Minotauroksen. Yrittääkseen paeta vankilastaan Daidalos suunnitteli sekä itselleen ja pojalleen parin siipiä, jotka oli valmistettu vahasta ja sulista. Ikaroksen valmistautuessa lähtemään lennolle isä varoitti tätä lentämästä liian lähelle aurinkoa, koska vaha voisi sulaa siivistä, tai liian lähellä merta, koska kosteus voisi irrottaa sulat, mutta Ikaros unohti isänsä varoitukset lumoutuessaan lentämisestä. Hän kohosi yhä ylemmäs, kunnes jouduttuaan liian lähelle aurinkoa siivissä ollut vaha suli, ja Ikaros putosi mereen ja hukkui.[1] Meri tunnetaan hänen mukaansa Ikarianmerenä.

Herakleen kerrottiin haudanneen Ikaroksen ruumiin sen huuhtouduttua Dolichen saaren rantaan, jota Herakles alkoi tämän jälkeen kutsua Ikariaksi.[2]

Muuta

Brittiläinen heavy metal -yhtye Iron Maiden on tehnyt Ikaroksen tarua mukailevan kappaleen Flight of Icarus vuonna 1983 julkaistulle Piece of Mind -albumille.

Lähteet

  1. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi 1.12–13 (engl. käännös)
  2. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 2.6.3 (engl. käännös)

Myytin taidetta

  • Pieter Brueghel, Maisema ja Ikaroksen putoaminen, noin 1558.
    Pieter Brueghel, Maisema ja Ikaroksen putoaminen, noin 1558.
  • Hendrik Goltzius (Cornelis van Haarlemin mukaan), Ikaros, 1588. Sarjasta neljä häpeäpilkkua.
    Hendrik Goltzius (Cornelis van Haarlemin mukaan), Ikaros, 1588. Sarjasta neljä häpeäpilkkua.
  • Anthony van Dyck, Daidalos ja Ikaros, 1615-1625.
    Anthony van Dyck, Daidalos ja Ikaros, 1615-1625.
  • Rubens, Ikaroksen putoaminen, 1646.
    Rubens, Ikaroksen putoaminen, 1646.
  • Andrea Sacchi, Daidalos ja Ikaros, noin 1645.
    Andrea Sacchi, Daidalos ja Ikaros, noin 1645.
  • Pavel Mihailov, Daidalos ja Ikaros, 1857.
    Pavel Mihailov, Daidalos ja Ikaros, 1857.
  • Frederic Leighton, Ikaros ja Daidalos, noin 1869.
    Frederic Leighton, Ikaros ja Daidalos, noin 1869.
  • Herbert James Draper, The Lament for Icarus, 1898
    Herbert James Draper, The Lament for Icarus, 1898
  • Rebecca Matte, Ikaros ja Daidalos, 1922.
    Rebecca Matte, Ikaros ja Daidalos, 1922.
  • Jeanot Bürgi, Daidalos ja Ikaros, 1969, Utrecht.
    Jeanot Bürgi, Daidalos ja Ikaros, 1969, Utrecht.
  • Michael Ayrton, Ikaros, 1973.
    Michael Ayrton, Ikaros, 1973.
  • Barbro Lindvall-Liljander, Ikaros ja leija.
    Barbro Lindvall-Liljander, Ikaros ja leija.
  • Simon Benetton, Ikaros, 1993.
    Simon Benetton, Ikaros, 1993.

Aiheesta muualla

  • Ikaros ja Daidalos tarina suomen kielellä
  • Ikaros ja Daidalos (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Turun taidemuseo: Lentämisen unelma (Arkistoitu – Internet Archive)
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ikaros.