Jääpallon SM-kilpailu 1922

SM-kilpailu 1922
Joukkueiden määrä 12
Ajankohta 1.tammikuuta.1922-
26.helmikuuta 1922
Sarjajärjestelmä cup-kilpailu
Mestari Viipurin Bandy & Jalkapalloseura
Toinen sija Kronohagens IF

 ← 1921

1923 → 

Infobox OK

Jääpallon SM-kilpailuun vuonna 1922 osallistui 12 joukkuetta, mikä oli pohjalaisjoukkueiden mukaan tulon ansiosta suurin määrä siihen mennessä. Mukana oli kolme vaasalaisjoukkuetta, Vasa IS, Vasama, ja Vaasan IFK, lisäksi Pohjanmaalta oli mukana Pietarsaarelainen IF Drott. Ensikertalainen kilpailuissa oli myös Turun Urheiluliitto. Viipurista mukana olivat VBJS eli Sudet, Viipurin IFK ja Reipas, Helsingistä kilpailuun osallistuivat HJK, HIFK, HPS ja Kronohagens IF. Turkulainen Åbo IFK oli suljettu kilpailuista viime kauden luovutuksen takia.

Ottelukaavio laadittiin matkakustannusten säästämiseksi siten että etelän, idän ja pohjoisen joukkueet kohtasivat toisensa vasta mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa. Helsinkiläisjoukkueista välieriin selvisivät HPS, joka pudotti jatkosta pelaajamenetyksistä kärsineen HIFK:n, sekä HJK:n pudottanut Kiffen. Idästä pisimmälle selvisi Sudet, joka jätti taakseen paikalliskilpailijansa IFK:n ja Reippaan. Pohjalaisista joukkueista selvisi pisimmälle Vasa IS. Tasoero kauemmin kilpailuihin osallistuneisiin oli kuitenkin vielä suuri, Kiffen voitti vaasalaiset välierässä 13–0. Toisessa välierässä Sudet voitti HPS:n myös selvin lukemin 9–1. Helsingissä pelatussa loppuottelussa kohtasivat Sudet ja Kiffen. Sudet voitti ottelun maalein 3-1.[1]

Alkuerät

1.kierros

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Vasa IS 10-2 Vaasan Vasama
Vaasan IFK 8-0 IF Drott
Turun Urheiluliitto 0-18 Helsingin Jalkapalloklubi
Viipurin IFK 10-2 Viipurin Reipas

2.kierros

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Kronohagens IF 4–3 (4-1) Helsingin Jalkapalloklubi
Viipurin Bandy & Jalkapalloseura 7–1 (4-1) Viipurin IFK[2]
Vasa IS 7–0 Vasa IFK
Helsingin Palloseura 8-4 Helsingin IFK

Välierät

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Viipurin Bandy & Jalkapalloseura 9–1 (4-0) Helsingin Palloseura
Vasa IS 0–13 (0–5) Kronohagens IF[3]

Loppuottelu

26. helmikuuta Helsingissä

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Kronohagens IF 1–3 (0–1) Viipurin Bandy & Jalkapalloseura

Lopulliset sijoitukset

Sija Joukkue
1. Viipurin Bandy & Jalkapalloseura
2. Kronohagens IF
3.-4. Helsingin Palloseura
Vasa IS
5.-12. Helsingin IFK
Helsingin Jalkapalloklubi
Viipurin IFK
Vasa IFK
Vaasan Vasama
IF Drott
Turun Urheiluliitto
Viipurin Reipas

Suomen mestarit

Susien mestarijoukkue: Armas Ahnger, Lassi Mäkinen. Toivo Pirhonen, Aarne Lavonen Kristian Poutiainen, Eetu Kostamo, Heikki Lund, Ilmari Laine, Niilo Joutsenlahti, Jussi Pelli, Lauri Hirvonen (mv).[4]

Talven aikana VBJS pelasi 9 ottelua, joista hävisi yhden (HJK:lle 6-7). Voitot tulivat Viipurin Reippaasta ja Viipurin IFK:sta (2), Uppsalan Siriuksesta, Yhdistetystä Helsingin joukkueesta, Kiffenistä (2) ja HPS:stä. Maaliero joukkueella oli 66–19.

Lähteet

  1. Anttinen, Pekka & Hoppu, Tuomas: Vuosisata jääpalloa. Multiprint, 2011.
  2. Suomen Urheilulehti 30. tammikuuta 1922
  3. Suomen Urheilulehti 6. helmikuuta 1922
  4. Suomen Urheilulehti 3. huhtikuuta 1922
Cup-kilpailut
1900-luku 1908 1909 1910
1910-luku 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 (1918) 1919 1920
1920-luku 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930
Mestaruussarja
1930-luku 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940
1940-luku 1941 1942 1943 (cup) 1944 (cup) 1945 1946 1947 1948 1949 1950
1950-luku 1951 1952 1953 1954 1955 1956 1957 1958 1959 1960
1960-luku 1961 1962 1963 1964 1965 1966 1967 1968 1969 1969–70
1970-luku 1970–71 1971–72 1972–73 1973–74 1974–75 1975–76 1976–77 1977–78 1978–79 1979–80
1980-luku 1980–81 1981–82 1982–83 1983–84 1984–85 1985–86 1986–87 1987–88 1988–89 1989–90
1990-luku 1990–91
Bandyliiga
1990-luku 1991–92 1992–93 1993–94 1994–95 1995–96 1996–97 1997–98 1998–99 1999–00
2000-luku 2000–01 2001–02 2002–03 2003–04 2004–05 2005–06 2006–07 2007–08 2008–09 2009–10
2010–luku 2010–11 2011–12 2012–13 2013–14 2014–15 2015–16 2016–17 2017–18 2018–19 2019–20
2020–luku 2020–21 2021–22 2022–23 2023–24