Jalkapallokierros

Jalkapallokierros oli Yle Puheessa kuultava urheiluohjelma.[1] Ohjelmassa seurattiin jalkapallon Suomen pääsarjan Veikkausliigan ottelukierrosta siten, että vuorollaan kuultiin suoraa selostusta kultakin ottelupaikkakunnalta. Käytössä oli ns. ”maalitunnari”: mikäli jollain paikkakunnalla syntyi maali, lähetettiin siitä kertova äänitunnus ja siirrettiin lähetys välittömästi kyseiseen otteluun. Ennen vuotta 2013 lähetykset kuultiin Yle Radio Suomesta joten jalkapallokierroksen aikana saatettiin kuulla musiikkia sekä lähettää muita ohjelmia kuten uutisia, merisäätä, viranomaistiedotteita tai esimerkiksi puhelintoivekonsertteja. Kaudella 2007 Jalkapallokierros-ohjelmaa lähetettiin kierroksilta, joilla oli käynnissä yhtä aikaa vähintään neljä ottelua.

Jalkapallokierroksen selostajia

  • Jari Haapala, Kouvola ja Kotka
  • Jari-Pekka Jouppi, Pietarsaari ja Vaasa
  • Mikko Laitinen, Lahti
  • Osku Laukkanen, Turku
  • Johannes Oikarinen
  • Pekka Pietilä, Oulu
  • Riikka Smolander-Kylliäinen, Tampere ja Valkeakoski
  • Pertti Tapola, Helsinki
  • Ari Weckström, Maarianhamina

Lähteet

  1. Jukka Vuorio: Kommentti: Yle Puhe oli kaunis radiokanava, joka kohtasi kurjan lopun pitkän kujanjuoksun jälkeen Seura.fi. 8.2.2023. Viitattu 17.12.2023.

Aiheesta muualla

  • Yle Areena - Urheiluilta: Jalkapallokierros


Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.