Josef Frank

Josef Frank n. 1960.

Josef Frank (15. heinäkuuta 1885 Baden bei Wien, Itävalta – 8. tammikuuta 1967 Tukholma, Ruotsi) oli itävaltalais-ruotsalainen arkkitehti, muotoilija ja taiteilija. Hän oli funktionalismin pioneereja.[1]

Frank opiskeli arkkitehdiksi Berliinissä. Hänen väitöskirjansa vuodelta 1910 käsittelee Leon Battista Albertin kirkkoarkkitehtuuria.[1]

Kun elämä Itävallassa kävi hankalaksi, Frank muutti Ruotsiin ruotsalaisen (Suomessa syntyneen) vaimonsa Anna Sebeniuksen ehdotuksesta. Siellä hän ei kuitenkaan saanut juurikaan oman alansa töitä mutta keskittyi sen sijaan muihin, Svenskt Tennille tekemiinsä suunnittelutöihin, kuten tekstiileihin ja huonekaluihin. Kasviaiheiset tekstiilit poikkesivat värikylläisyydessään arkkitehtuurin ankarasta funktionaalisuudesta. Toisen maailmansodan aikana Frank asui viisi vuotta Yhdysvalloissa, jossa hän ei saanut töitä mutta sen sijaan vaikutteita muun muassa meksikolaisesta kansantaiteesta.[1]

Frank ihaili brittiläistä arts and crafts -liikettä. Häntä on toisinaan pidetty Marimekon esikuvana. Frank oli myös kuvataiteilija, hän maalasi akvarelleja, mutta tätä puolta hänen elämäntyöstään tunnetaan toistaiseksi vähän.[1]

Frank sai Ruotsin kansalaisuuden 1939. Vaimonsa kuoleman jälkeen hän asui yhdessä tämän serkun Dagmar Grillin kanssa. Frank oli juutalainen, ja hänen sukulaisiaan kuoli keskitysleireillä.[1]

Palkinnot

  • Arkkitehtuurin valtionpalkinto, Itävalta.[1]

Lähteet

  1. a b c d e f Pirkko Kotirinta: Josef Frank. Helsingin Sanomat, 9.4.2017, s. C2–4.

Kirjallisuutta

  • Ulrika von Schwerin Siever: Josef Frank: De okända akvarellerna, Nicotext, 2016
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Latvia
  • Tšekki
  • Kreikka
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
Taiteenala
  • KulturNav
  • Museum of Modern Art
  • Victoria
  • RKD Artists
  • ULAN
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.