Kristillisen uskonnon opetus

Institutio Religionis Christianae
Alkuperäisteos
Kirjailija	Jean Calvin
Genre	uskonnollinen
Julkaistu	1536
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Osa artikkelisarjaa
Kalvinismi ja reformoidut kirkot
Tausta ja historia Kristinusko Uskonpuhdistus Protestantismi
Teologia Kristillinen rekonstruktio Liittoteologia Vapaan armon teologia Monergismi Predestinaatio Viisi periaatetta Sola fide Sola gratia Sola scriptura Soli Deo gloria Solus Christus Korvausteologia Täydellinen turmelus
Teokset Kristillisen uskonnon opetus Geneven Raamattu Reformoitu uskontunnustus Westminsterin standardit Reformoitu systemaattinen teologia Reformoidun kirkon tunnustuskirjat Heidelbergin katekismus Belgialainen uskontunnustus Dordtin kanonit
Pääsuuntaukset Reformoidut kirkot Presbyteerinen kirkko Kongregationaalinen kirkko Reformoidut baptistit Anglikanismi
Alasuuntaukset Etelä-Afrikan reformoidut kirkot Hugenotit Plymouthin pyhiinvaeltajat Puritanismi Uuskalvinismi Uusi kalvinismi Vapaat suunnat
Organisaatio Reformoitujen kirkkojen maailmanyhteisö Maailman reformoitu yhteisö Reformoitujen kirkkojen kansainvälinen konferenssi Pohjois-Amerikan reformoitu ja presbyteerinen neuvosto
Henkilöt Ulrich Zwingli Martin Bucer Peter Martyr Vermigli Heinrich Bullinger Jean Calvin John Knox Zacharias Ursinus Theodore Beza Jonathan Edwards Friedrich Schleiermacher Abraham Kuyper Karl Barth
n k m

Institutio Religionis Christianae (suom. Kristillisen uskonnon opetus) on Jean Calvinin vuonna 1536 ensipainoksena julkaistu evankelisten maanmiesten opettamiseen tarkoitettu katekismus. Teos on Ranskan kristikunnan ja kirjallisuuden merkkiteos. Ennen teosta ranskan kieltä ei ollut käytetty yhtä voimakkaasti ja selvästi kristinuskon kysymyksissä. Vuonna 1541 teoksesta ilmestyi laajennettu ranskankielinen laitos. Sen ilmestyminen laajensi uskonpuhdistuksen maallikkopohjaa aatelistossa ja porvaristossa.^[1]

Sisältö

Teoksen alkusanat on omistettu Frans I:lle. Calvin painottaa kristillisen ruhtinaan velvollisuutta evankeliumia kohtaan. Hän puhuu vainottujen puolesta palavan kaunopuheisesti. Neljässä ensimmäisessä luvussa hän kuvaa Lutherin katekismusta: laki–usko–rukous–sakramentit; viidennessä hän polemisoi vääriä sakramentteja vastaan ja kuudennesssa hän esittää uskonpuhdistukselleen merkityksellisen määrittelyn hengellisen ja maallisen esivallan keskinäisistä suhteista.^[1]

Lähteet

• Christensen, Torben & Göransson, Sven: Kirkkohistoria 2. Paavin jumalanvaltiosta uskonnonvapauteen. Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-057-4.

Viitteet