Rautaharkko

Veturikatu Rautaharkossa.

Rautaharkko on Tampereen kaupunginosa, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Rautaharkko rajautuu lännessä Rantaperkiöön, idässä Taatalaan ja Nirvaan, etelässä Lakalaivaan ja pohjoisessa Vihiojaan ja Hatanpäähän. Rautaharkossa oli 31. joulukuuta 2014 533 asukasta.[1]

Historia ja nimen etymologia

Rautaharkonmäki esiintyy Tammerkosken ja Messukylän jakokuntien rajapaikkana vuonna 1758. Rautaharkko mainitaan kirkonkirjoissa 1700-luvun lopulta lähtien Hatanpään kartanon torppana. Alue liitettiin Tampereen kaupunkiin vuonna 1913 kaupungin ostaessa kartanon. Rautaharkko-nimen pohjana on todennäköisesti nimi *Rautaorko, joka on tarkoittanut maaperältään rautapitoista notkelmaa, tai paikkaa, josta on nostettu suomalmia. Sana orko 'notkelma' oli yleinen keskiaikaisissa kylännimissä, mutta harvinainen Satakunnan ja Hämeen paikannimistössä. Orko-sanan muuttuminen muotoon harkko on voitu osoittaa 1600-luvun asiakirjoista Vuoksen alueella Etelä-Karjalassa. On mahdollista, että suunnilleen samoihin aikoihin *Rautaorko-nimi on muuttunut Rautaharkoksi. Kun rauta on vanha germaaninen lainasana ja orko-sanan häviäminen suomen kielestä alkoi jo satoja vuosia sitten, Rautaharkko-nimen juuret voivat ulottua jopa tuhannen vuoden taakse (vrt. Ristinarkku). Rautaharkon ensimmäinen asemakaava valmistui vuonna 1948.[2] Muuntajankatu on nimetty välittömästi kaupunginosan eteläpuolella sijaitsevan suuren sähkömuuntoaseman mukaan.[3]

Vuosina 1937–1938 rakennettiin Rautaharkon muuntoasema, jossa Valkeakoskelta Tampereelle rakennetun 110 000 voltin korkeajännitelinjan jännite alennettiin 20 000 volttiin ja sähkövirta johdettiin sitten kahta maakaapelia pitkin Ratinan höyryvoima-asemalle, jossa se alennettiin 5 000 voltin jännitteeseen ja johdettiin edelleen eri puolilla kaupunkia sijainneisiin kaupunginosamuuntajiin, joissa jännite alennettiin sitten 380 volttiin. Rautaharkon muuntoasemalle tullut sähkövirta tuotettiin tässä vaiheessa Vanajan voimalaitoksessa ja öisin Imatran vesivoimalaitoksessa. [4]

Lähteet

  1. Salminen, Leena: Tampereen Väestö 31.12.2014 (PDF) (s. 14, 17, 19, 21, 23, 29 ja 31) Tampereen kaupunki. Viitattu 11.9.2016.
  2. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 132–133. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
  3. Louhivaara, s. 135.
  4. Sähköä Imatralta, Aamulehti, 13.11.1938, nro 307, s. 21, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Tampereen suuralueet, suunnittelualueet, tilastoalueet ja kaupunginosat
Keskustan suuralue

Amuri: Amuri A · Amuri B · Särkänniemi
Kyttälä: Jussinkylä · Kyttälä A · Kyttälä B
Petsamo: Petsamo
Kaleva: Kaleva · Liisankallio · Kalevanrinne · Hakametsä
Kalevanharju: Kalevanharju · Järvensivu · Vuohenoja
Pyynikki: Pyynikki · Pyynikinrinne · Kaakinmaa
Finlayson: Finlayson · Tammerkoski
Nalkala-Ratina: Nalkala · Ratina
Tammela: Osmonmäki · Tammela A · Tammela B · Tulli
Tampella-Lapinniemi: Lapinniemi · Lappi · Tampella
Kissanmaa: Kauppi · Kissanmaa · Uusikylä
Niihama: Kaupinlaakso · Niihama

Koillinen suuralue

Messukylä : Ristinarkku · Aakkula · Messukylä
Olkahinen: Kumpula · Tasanne · Olkahinen
Leinola: Leinola · Holvasti
Atala: Atala
Pappila: Pappila
Linnainmaa: Linnainmaa · Hankkio
Ojala: Ojala
Takahuhti: Takahuhti · Ruotula · Huikas
Turtola: Turtola, Viiala
Kämmenniemi: Kämmenniemi
Nurmi-Sorila: Nurmi · Sorila · Aitoniemi
Teisko: Polso · Terälahti · Velaatta · Viitapohja

Kaakkoinen suuralue

Kaukajärvi: Kaukajärvi · Lukonmäki · Annala · Haihara
Hervanta pohjoinen: Hervanta luode · Hervanta koillinen
Hervanta etelä: Hervanta lounas · Hervanta kaakko
Rusko: Rusko
Hervantajärvi: Hervantajärvi
Vehmainen: Vehmainen
Hallila: Hallila

Eteläinen suuralue

Härmälä: Härmälä · Rantaperkiö
Koivistonkylä: Rautaharkko · Taatala · Koivistonkylä · Veisu · Korkinmäki · Nirva
Peltolammi: Lakalaiva · Peltolammi · Multisilta · Sarankulma · Lahdesjärvi
Hatanpää: Hatanpää
Nekala: Viinikka · Nekala · Vihioja
Muotiala: Jokipohja · Muotiala
Vuores: Vuores

Läntinen suuralue

Epilä: Epilä · Epilänharju · Hyhky · Kaarila
Haukiluoma: Haukiluoma · Lamminpää
Ikuri: Ikuri
Kalkku: Kalkku
Myllypuro: Myllypuro
Pispala: Ylä-Pispala · Tahmela · Ala-Pispala
Rahola: Villilä · Rahola
Tesoma: Ristimäki · Tesomajärvi
Tohloppi: Tohloppi

Luoteinen suuralue

Lentävänniemi: Lentävänniemi
Lielahti: Lielahti · Niemenranta · Hiedanranta · Santalahti
Lintulampi: Niemi · Pohtola · Ryydynpohja · Lintulampi

Kaupunginosat jotka eivät ole tilastoalueita

Taraste

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.