Stanley Milgram

Stanley Milgram (15. elokuuta 1933 – 20. joulukuuta 1984) oli yhdysvaltalainen Yalen yliopiston professori ja sosiaalipsykologi, joka kiinnostui 1960-luvun alussa nuorena tutkijana tottelevaisuudesta ja auktoriteettiuskosta. Natsien toiminta keskitysleireillä oli johtanut monet kysymään, miksi ihmiset ovat valmiita tottelemaan johtajiaan silloinkin, kun käskyt tuntuvat heistä itsestään moraalittomilta.

Milgramin tottelevaisuuskoe on klassinen sosiaalipsykologinen koe. Koe on huolellisesti dokumentoitu, ja siinä saatiin selville, että jopa 37 koehenkilöä 40:stä oli valmis kokeenjohtajan käskystä antamaan toiselle ihmiselle kuolettavaksi luulemansa sähköiskun. Koe oli tutkittaville henkisesti raskas, ja Diane Baumrind kritisoi tutkimusta eettisesti arveluttavaksi. Kun koe toistettiin vuonna 2008 Santa Claran yliopistossa, oli koeasetelmaa muutettu eettisemmäksi. Tulokset vastasivat 1960-luvulla saatuja tuloksia. Lisäksi huomattiin, ettei koehenkilön iällä tai sukupuolella ollut merkitystä.

Milgram jatkoi Elmsin kanssa tekemäänsä tutkimusta tekemällä koehenkilöilleen MMPI-persoonallisuustestit saadakseen selville, mitkä persoonallisuuspiirteet erottivat tottelevaiset koehenkilöt niistä, jotka eivät olleet valmiita antamaan sähköiskuja käskystä huolimatta. Suuria eroja tutkijat eivät löytäneet ryhmien väliltä, mutta joitakin kasvatuseroja sekä uskontoon liittyviä korrelaatioita.

Milgram populaarikulttuurissa

Vuonna 2015 sai ensi-iltansa Milgramin elämästä kertova näytelmäelokuva Experimenter, jossa Milgramia näyttelee Peter Sarsgaard ja hänen vaimoaan Sashaa Winona Ryder.

Aiheesta muualla

  • Lauren Slater: Opening Skinner's box, Bloomsbury 2004
  • Stanley Milgram: Obedience to Authority, an experimental View, Harper and Row 1974
  • http://www.stanleymilgram.com/ (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Japani
  • Tšekki
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
Muut
  • SNAC
    • 2
  • IdRef